Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset Julkaistu: 03. Kesä 2020 Pörssitiedotteet Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.6.2020 klo 17.30 Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset Vaisala Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 3.6.2020. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2019. OsinkoOsingoksi vahvistettiin 0,61 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 5.6.2020 ja maksupäivä 12.6.2019. HallitusHallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseninä jatkavat Petri Castrén, Petra Lundström, Jukka Rinnevaara, Kaarina Ståhlberg, Tuomas Syrjänen, Raimo Voipio ja Ville Voipio. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Antti Jääskeläinen. Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi vahvistettiin 45 000 euroa ja jäsenten palkkioksi 35 000 euroa. Vuosipalkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous, ja että kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle, palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti. TilintarkastajaYhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Reeta Virolainen. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti. Valtuutus omien A-sarjan osakkeiden suunnattuun hankkimiseenYhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 500 000 yhtiön oman A-sarjan osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 3.12.2021 saakka. Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseenYhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 937 039 oman A-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Osakkeita voidaan luovuttaa suunnatusti maksutta osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Osakkeiden merkintähinta voidaan maksaa rahan sijasta myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Valtuutus on voimassa 3.12.2021 saakka. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 3.6.2024 saakka. HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Raimo Voipion ja varapuheenjohtajaksi Ville Voipion. Hallituksen valiokuntien kokoonpano päätettiin seuraavasti: Kaarina Ståhlberg valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petri Castrén, Antti Jääskeläinen ja Ville Voipio jäseniksi. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. Ville Voipio valittiin palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petra Lundström ja Jukka Rinnevaara jäseniksi. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. LisätietojaKatriina Vainio, lakiasiainjohtaja puh. 0400 790 212 JakeluNasdaq HelsinkiKeskeiset tiedotusvälineetvaisala.fi Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 80-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1 850 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi