Kohti uusia innovaatioita

Sun rising behind Earth
Miia Lahti, Brand Manager
Miia Lahti
Brand Manager
Julkaistu:
Yritys
Innovaatio ja inspiraatio

85 vuotta innovaatioita, osa 3/3 - Vaisala täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Juhlan kunniaksi julkaisemme blogisarjan, jossa katsomme taakse Vaisalan alkujuurille sekä koostamme viimeisimpien vuosien tapahtumia.

Läpi 85-vuotisen historiansa Vaisala on katsonut tulevaisuuteen ja ollut edelläkävijä tieteeseen pohjautuvien mittausinnovaatioiden saralla. Blogisarjamme ensimmäisessä ja toisessa osassa loimme katsauksen niin kaukaiseen ja kuin lähihistoriaankin. Nyt sukellamme uudelle vuosikymmenelle: vaikka vuodesta on kulunut vasta kolmannes, Vaisalalla on jo takanaan liuta hienoja saavutuksia.

Uusien tuotelanseerauksien ja innovaatioien saralla aloitimme vuoden julkistamalla täysin uuden ja helppokäyttöisen sääratkaisun yrityksille: Vaisala Beaconin. Nykypäivän säähavaintoverkot tarvitsevat teknologiaa, joka mahdollistaa helpon integroinnin ja tietoturvan sekä luotettavan mittausdatan, josta Vaisala tunnetaan. Beacon on ensimmäinen ratkaisu, jossa käytämme uutta, innovatiivista sää- ja ympäristötietoratkaisuamme. 

Julkaisimme myös uuden lidar-teknologiaan pohjautuvan pilvenkorkeusmittari CL61:n, jolla pystyy pilvenkorkeuden lisäksi saamaan informaatiota ilmakehän vertikaalirakenteesta. Se on ensimmäinen laite luokassaan, joka pystyy tuottamaan kaksoispolarisaatiomittauksen avulla informaatiota ilmakehän rakenteesta, sateen olomuodosta, tunnistamaan erilaisia partikkeleita ja raportoimaan pilvenkorkeudet 15km asti. Uusi CL61 parantaa asiakkaidemme ymmärrystä ilmakehän rakenteesta ja auttaa muodostamaan paremman tilannetiedon vallitsevista olosuhteista.

Vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä esittelimme myös biokaasuteollisuudelle uuden vastuullisen mittausratkaisun uusiutuvan energian tuotannon ja ilmastonmuutostaistelun tueksi. Ainutlaatuisella Vaisala MGP262 -instrumentilla voidaan optimoida ja parantaa biokaasun jalostusprosessia, lisätä tehokkuutta ja tuottoja sekä vähentää ympäristölle haitallisia metaanipäästöjä.
 

Image
Illustration of the Perseverance rover by NASA/JPL-Caltech
Mars Rover Perseverance Copyright NASA/JPL-Caltech

Hienoja teknologisia ja vastuullisia saavutuksia

Vuoden 2021 alussa ilmoitimme saavuttaneemme tavoitteemme käyttää 100 % uusiutuvaa sähköä tiloissamme vuoden 2020 loppuun mennessä. Asetimme tämän tärkeän vastuullisuustavoitteen vuonna 2015. Tavoite kattaa kaikki ne Vaisalan toimitilat, jotka kuluttavat merkittävästi energiaa, ja se saavutettiin tuottamalla itse puhdasta energiaa sekä ostamalla vihreitä sähkösopimuksia paikallisilta energiayhtiöiltä.

Helmikuussa NASAn Perseverance-kulkijan planeettainvälinen matka päättyi, ja Vaisalan teknologia laskeutui kulkijan kyydissä turvallisesti Marsin pinnalle. Kulkija on toimittanut maahan ensimmäiset kosteus- ja painetiedot ja aloittaa nyt mittausdatan jatkuvan keräämiseen. Perseverancen kyydissä kosteus- ja painemittausteknologiamme auttaa muodostamaan ensimmäisen maan ulkopuolisen havaintoverkon – jälleen kerran alan ensimmäisenä!

Vuoden alussa avasimme upouuden T&K-keskuksen pääkonttorimme kupeeseen Vantaalle. Keskuksessa tehdään tuotekehitystä ainutlaatuisessa ympäristössä – lähtien yhteisinnovoinnista asiakkaiden kanssa, jatkuen aina laitteiston ja järjestelmien suunnitteluun, kehitykseen ja testaukseen. Suurin osa tuotannosta tapahtuu saman kampuksen piirissä.
 

Kohti uusia innovaatioita

Image
man and a weather balloon

85-vuotisen historiansa aikana Vaisala on ollut edelläkävijä monien tieteeseen pohjautuvien innovaatioiden saralla. Sään, ympäristön ja teollisten mittausten markkinajohtajana meillä on hyvä näkymä siihen, kuinka tarve tarkalle ja luotettavalle datalle vain kasvaa tulevaisuudessa. Tämä avaa meille kasvun ja innovaatioiden mahdollisuuksia.

Vaisalan mittausteknologiat, tuotteet ja palvelut mahdollistavat havainnot paremman huomisen puolesta. Olemme sitoutuneet etsimään uusia keinoja tukea asiakkaitamme kestävässä päätöksenteossa planeettamme tulevaisuuden hyväksi. Jatkamme uusien ratkaisujen ja teknologioiden innovointia yhdessä tiedeyhteisön, asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa.

Tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa tarkasti. Alati muuttuva liiketoimintaympäristö muovaa Vaisalaa jatkossakin asiakkaidemme tarpeiden muuttuessa. Voimme ylpeinä katsoa ja muistella 85-vuotista historiaamme, mutta matkamme ei pääty tähän. Asiantuntijamme, tutkijamme ja insinöörimme jatkavat väsymätöntä työtään uusien ideoiden, visioiden ja innovaatioiden parissa, jotta voimme viedä maailmanluokan mittaukset jälleen uudelle tasolle ja tarjota dataa uusista ympäristöistä, uusista parametreista, kenties jopa uusilta planeetoilta.
 

Lue juhlablogisarjamme ensimmäinen osa >>

Lue juhlablogisarjamme toinen osa >>

 

Kirjoita kommentti